Esittelen tänään oman katsaukseni kansalaisjournalismin tutkimusaiheisiin. Valitsin ulkomaisten tutkimusten lisäksi kaksi kotimaista väitöskirjaa, joissa tutkitaan kansalaisjournalismia Suomessa. Tässä aluksi lyhyet esittelyt jokaisesta tutkimuksesta:
Citizen Journalism Web Sites Complement Newspapers (Stephen Lacy, Margaret Duffy, Daniel Riffe, Esther Thorson and Ken Fleming, 2010)
Tässä tutkimuksessa halutaan selvittää, voidaanko kansalaisjournalismilla (blogit ja uutissivustot) korvata sanomalehtien verkkojulkaisujen paikallisuutiset. Sanomalehtien taloudellisen tilanteen heikentyessä monet aluelehdet ovat joutuneet lopettamaan tai vähentämään huomattavasti henkilökuntaansa. Julkaisijoiden huonojen resurssien ja lehtien lopettamisen myötä on herännyt huoli paikallisuutisten vähenemisestä sanomalehdissä, vaikka lukijat haluaisivat lukea niitä.
Is There an Elite Hold? Traditional Media to Social Media Agenda Setting Influence in Blog Networks (Sharon Meraz, 2009)
Tutkimuksen aiheena on perinteisen median vaikutus kansalaisjournalismiin. Tutkimuksessa kyseenalaistetaan bloggaajien asema itsenäisinä kansalaisjournalisteina ja tutkitaan, onko perinteisellä medialla vaikutusta bloggaajien valitsemiin uutisaiheisiin. Asetelma on kiinnostava, sillä blogien ajatellaan monesti nostavat esille aiheita, jotka eivät saa riittävästi tai lainkaan huomiota perinteisessä mediassa.
Making News with Citizens – Public Journalism and Professional Reflexivity in Finnish Newspapers (Laura Ahva, 2010)
Tutkimuksessa selvitetään kansalaisjournalismin käyttöä suomalaisissa sanomalehdissä sekä toimittajien käsityksiä kansalaisjournalismin käyttötavoista ja vaikutuksista ammattitoimittajien rooliin. Tarkoituksena on tarkastella kansalaisten osallistumista vuosina 2002-2006 ja pohtia, kuinka osallistumista voisi kehittää jatkossa.
Media terveyden lähteillä – Miten sairaus ja terveys rakentuvat 2000-luvun mediassa (Ulla Järvi, 2011)
Tutkimuksen aiheena on terveysviestintä Suomessa. Yhtenä tutkimuksen osana on kansalaisten osallistuminen terveysviestintään. Kansalaisten osallistuminen näkyy niin aktiivisina verkkokeskusteluina, joita myös mediassa nostetaan välillä esiin etenkin suurempien epidemioiden kuten sikainfluenssan tapauksissa. Muutenkin terveysjournalismissa on nostettu esiin tavallisten ihmisten kokemukset asiantuntijoiden rinnalle esimerkiksi terveyspalveluiden tai elämäntapavalintojen kommentoinnissa.
Filter Blogs vs. Personal Journals: Understanding the Knowledge Production Gap on the Internet (Lu Wei, 2009)
Tutkimuksessa tarkastellaan blogeja kansalaismediana. Tutkijat selvittävät, kuinka suuri osa blogeista keskittyy poliittisiin asioihin (filter blogs) ja kuinka suuri osa keskittyy päiväkirjamaiseen itseilmaisuun (personal journals). Tämän lisäksi he vertailevat bloggaajien sosioekonomista asemaa ja tutkivat, syntyykö eroista valtarakenteita blogien välille.
--
Valitsemistani tutkimuksista neljä ensiksi esiteltyä käsittelee kansalaisjournalismin ja ammattijournalismin suhdetta eri näkökulmista. Mielestäni on positiivista, ettei näissä tutkimuksissa esitetä kansalaisjournalismia uhkana perinteiselle medialle, vaan paremminkin tutkitaan kansalaismedian tuomia mahdollisuuksia. Viimeiseksi esitellyn tutkimuksen aiheena ovat kansalaismedian sisäiset valtarakenteet ja sisällöntuottajien taustatekijät. Kun edellä esitellyssä poliittisten blogien tutkimuksessa kysyttiin, demokratisoivatko blogit journalismin kenttää, tarkastellaan tässä tutkimuksessa kansalaismedian sisäisiä rakenteita ja bloggaajien ominaisuuksia.
Olemme sivunneet aiemmissa postauksissa yhteiskunnallisesti kantaaottavien blogien tärkeyttä verrattuna viihteellisiin blogeihin ja viidennessä tutkimuksessa pureudutaan juuri tuohon aiheeseen. Blogosfääriä pidetään kantaaottavana vaihtoehtomediana, mutta tässä tutkimuksessa huomioidaan käsityksen ristiriitaisuus; suurin osa blogeista perustuu itseilmaisuun ja päiväkirjamaiseen henkilökohtaisten tunteiden läpikäymiseen. Mielestäni valtarakenteiden vertailu päiväkirjamaisten ja poliittisten blogien välillä ei ole kuitenkaan kovin mielekästä, sillä päiväkirjamaisen blogin tarkoituksena ei ylipäätänsä ole vaikuttaa ihmisiin, vaan bloggaajia motivoi esimerkiksi yhteydenpito ja itseilmaisu. Sen sijaan poliittisten blogien kirjoittajien väliset valtaerot on kiinnostava aihe, jota myös Matthew Hindman on käsitellyt laajemmin teoksessaan The Myth of Digital Democracy.
Samoin kuin Mikon valitsemissa tutkimuksissa, myös näissä viidessä tutkimuksessa näkyy kansalaisjournalismin laaja käsite. Ensimmäisessä tutkimuksessa kohteena ovat kansalaisten blogit ja uutissivustot, toisessa kansalaisten poliittiset blogit, kolmannessa keskitytään osallistavaan journalismiin, neljännessä osallistavan journalismin lisäksi kansalaisten itsenäisiin verkkokeskusteluihin ja viidennessä erilaisiin blogeihin.
Yhteistä Mikon valitsemille tutkimuksille on myös tutkimusten teema kansalaisten aktiivinesesta roolista viestinnässä ja sisällöntuotannossa. Se lienee ilmeistä, kun teemana on kansalaisten tuottama journalismi. Sen sijaan useampaa Mikon tutkimusta yhdistänyt Habermasin julkisuuden käsite tuodaan esille vain Ahvon tutkimuksessa. Kuitenkin myös näissä tutkimuksissa sivutaan kansalaisjournalismin mahdollista demokratisoivaa vaikutusta, mutta sitä katsotaan enemmän sisällön (paikallisuutiset, vaihtoehtoiset uutisaiheet, kansalaisten näkökannat, vaihtoehtoinen terveystieto jne.) kuin teknologian kannalta. Toisaalta teknologia on kansalaisjournalismin tutkimuksissa jatkuvasti läsnä, sillä se on mahdollistanut esiteltyjen viestintäkanavien käyttämisen itsenäiseen sisällöntuotantoon.
Tarkastelemasi tutkimukset vaikuttavat kiinnostavilta ja - mikä parhainta - ne ovat monipuolisia. Olisi varmasti ollut suhteellisen helppoa valita vaikkapa vain bloggaamiseen liittyviä tutkimuksia, mutta näiden perusteella saa kansalaisjournalismista selvästi laajemman kuvan. Etenkin, kun blogeissa monesti on tärkeämpää esitellä omia taitojaan tai kiinnostuksenkohteitaan kuin varsinaisesti ottaa kantaa, niin kuin kirjoituksessasi toitkin ilmi.
VastaaPoistaNiin kuin itsekin mainitsit, on valitsemillesi tutkimuksille ominaista niiden positiivinen suhtautuminen kansalaisjournalismiin, että se antaa journalismille enemmän kuin ottaa. Oman kokemukseni mukaan vielä 5-10 vuotta sitten tutkimukset suhtautuivat kansalaisjournalismiin aivan päinvastaisesti, eli hyvin negatiivisesti. Haluaisinkin tietää, valitsitko tietoisesti positiivisesti suhtautuvia tutkimuksia, vai ovatko tuoreimmat tutkimukset poikkeuksetta kansalaisjournalismin hyvyyttä ylistäviä?
Valitsin kyllä tietoisesti erilaisia tutkimuksia, mutta en huomioinut niinkään suhtautumista kansalaisjournalismiin ennen kuin perehdyin tutkimuksiin.
VastaaPoistaVaikuttaa siltä, että kansalaisjournalismin kanssa mennään aika lailla aalloissa. Aluksi elettiin "demokratiahuumaa", jossa uskottiin kansalaisjournalismin tuhoavan perinteiset viestimet ja demokratisoivan median. Sitten nousivat kriitikot (ihan aiheestakin) ja huomattiin, ettei kansalaisjournalismikaan voi antaa ihan jokaiselle puheenvuoroa. Valitsemissani tutkimuksissa kansalaisjournalismia tarkastellaan tavallaan objektiivisemmin ja vaikuttaa siltä, että tutkijat ovat aidosti kiinnostuneita esim. mahdollisuuksista ja heikkouksista. Ei ole tarvetta ylistää, mutta ei toisaalta lytätäkään.
Toisaalta olin jopa yllättynyt siitä, että blogeja yleensäkin tutkitaan esim. vaihtoehtona ammattijournalismille (paikallisuutisten tutkimus), koska niillä on jo täysin erilaiset lähtökohdat. En kertonut postauksessani tutkimuksen tuloksista, mutta juuri tuossa paikallisuutisten tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, ettei blogit ainakaan muodollisesti korvaa sanomalehteä (tästä enemmän tulevassa menetelmäpostauksessa). Voisi sitten kysyä, onko tuollainen tulos yllätys, kun blogin tarkoitus ei olekaan olla ammattimainen.
Kiitos erinomaisesta vastauksesta. :)
VastaaPoistaOlet oikeassa, kansalaisjournalismissakin ääneen pääsevät lähinnä hyväosaiset länkkärit, joilla on mahdollisuus laajakaistaan ja ihan toisenasteiseen sananvapauteen kuin vaikkapa Aasiassa. Ehkä tällaisten uusien ilmiöiden tutkimuksessa on aina nähtävissä mainitsemasi kaltainen aaltoliike, jossa aluksi ollaan joko positiivisesti tai negatiivisesti kiihtyneitä asiasta, sitten näkökulma siirtyy päälaelleen ja vasta lopuksi saavutetaan se ainakin näennäisen objektiivisuuden kultainen keskitie.
Pitää paikkansa jos ajatellaan kansainvälistä huomiota. En tiedä kuinka paljon esim. Kiinassa on kiinaksi kirjoittavia vaihtoehtomedioita. Täytyykö muualla maailmassa tapahtua jokin kriisi, jotta kansalaisten ääni pääsee läpi kansainvälisessä mediassa? Uusimmassa postauksessa esittelemäni Burma VJ -dokumentti on esimerkki tällaisesta ilmiöstä. Japanin luonnonkatastrofista ja Sichuanin vuoden 2008 maanjäristyksistä saatiin paljon tietoa sosiaalisen median kautta. Sama juttu viime aikaisten arabimaiden mielenosoitusten yhteydessä. Joskin seuratessani esim. Ylen uutisointia Japanin tapahtumista tuntui, etteivät he juuri julkaisseet tietoja, videoita tai kuvia virallisten tiedotteiden ulkopuolelta.
VastaaPoista